19.7.2017

Ei-toivotun käytöksen kitkeminen


Meille ihmisille on tyypillistä huomioida ei-toivottu käytös, ja jättää toivottu huomioimatta. Eläinten koulutuksessa on opeteltava toimimaan päinvastoin, sillä usein se käytös mihin keskityt, sitä myös saat.

Se, minkä huomioit, vahvistuu
Vahviste on tekijä, joka vahvistaa käytöstä. Asia, jonka kouluttaja voi mieltää rangaistukseksi, saattaakin toimia vahvisteena. Esimerkiksi katse tai selän kääntäminen voi toimia vahvisteena, kuten mikä tahansa reaktio, jonka koira saa ihmisessä aikaiseksi. Ainoa, josta tiedät, toimiiko jokin asia vahvisteena vai rankaisuna, on seurata, lisääntyykö vai väheneekö käytös. Jos käytös vähenee, kyseessä on rangaistus huolimatta siitä, mitä kouluttaja ajattelee käyttävänsä. Tästä tyypillinen esimerkki on rapsutus tai taputus: harva koira nauttii kosketuksesta treenitilanteessa. Kovin usein näkee kuitenkin ihmisiä koskemassa koiraa, ja koiria väistämässä kosketusta. Eli vahvisteet ja rankaisut ovat vieläpä tilannekohtaisia: kotisohvalla rapsutus toimii todennäköisemmin vahvisteena.  

Onko huomioimattomuus rangaistus?
Ehkä on, ehkä ei.
Riippuu koirayksilön oppimishistoriasta. Jos koulutus perustuu positiiviseen vahvistamiseen, huomioimattomuus todennäköisesti on rangaistus. Mutta jos koulutuksessa käytetään positiivisia rankaisuja, huomioimattomuus on todennäköisesti vahviste: kun mitään ei tapahdu, eli rangaistusta ei tule, asiat ovat ok.

Ilman rankaisuja ei voi kouluttaa
Käytöksellä on aina seuraukset: jotain toivottua tai jotain ei-toivottua. Ilman rankaisua ei voi kouluttaa. Käytössä olevat rankaisut voi kuitenkin valita. Meillä valittavana kahdenlaisia rankaisuja: palkkion poistaminen ja ikävän asian lisääminen. Näihin liittyy tunnekorrelaatiot: palkkion poistaminen aiheuttaa turhautumista, ikävän asian lisääminen ahdistusta. Jos tätä tunnereaktiota ei tule, ei rankaisu ole rankaisu. Ei ole olemassa yhdentekevää rankaisua: neutraali asia ei vaikuta käytökseen millään tavalla.
Voimme siis vaikuttaa koiramme elämänlaatuun melko ratkaisevasti sillä, minkä rankaisutavan valitsemme. Koira voi elää palkkionmahdollisuuksien keskellä, joissa pahin asia on palkkion menettäminen. Tai se voi elää rankaisujen pelon ja ahdistuksen maailmassa.

Tehokkain rankaisu on eniten halutun asian poistaminen
Positiivinen rankaisu eli jonkun ikävän lisääminen koetaan usein tehokkaimmaksi. Onko se sitä? Ainakin se tuntuu olevan ihmiselle helppokäyttöisin ja luontevin. Pohditaanpa asiaa hieman koiran näkökulmasta.
Koira haluaa kovasti päästä haistelemaan edelle menneen tyttökoiran hajuja. Kiire on, joten hihna kiristyy tuon tuostakin. Omistaja nykii hihnasta (jotain ikävää, positiivinen rankaisu), mutta jatkaa matkaa. Koiran näkökulmasta tyttöjen jälkien haisteluun liittyy ikävää nykimistä, mutta se on vaan kestettävä, jotta pääsee haistelemaan sulotuoksuja. Hihnassa vetämisen palkkiona toimii nuo sulotuoksut. Yleensä – ainakaan katukuvaa katsomalla – nykiminen ei tuota juuri minkäänlaista vastetta kuin muutamaksi sekunniksi korkeintaan. Nykiminen jatkuu vuodesta toiseen, koska palkkion arvo on korkeampi kuin rangaistuksen merkitys.
Tehokkain rankaisu on aina sen asian menettäminen, mitä koira siinä kyseisessä tilanteessa eniten haluaa. Tässä tapauksessa herkkupyllyjen tuoksut. Jos vetämällä pääsee tunkemaan nenänsä kiinni tuoksuihin, koira vetää taatusti jatkossakin huolimatta siitä, miten paljon taluttaja hihnasta nykii. Rankaisua on siis kovennettava. Koska jo pienikin nykiminen voi vahingoittaa koiraa jo fyysisesti, viisas ottaa muut aseet käyttöön: otetaan vahviste hallintaan. Hihnakäytöksessä pitäisi palkita hidasta kävelyä ohjaajan lähellä. Tähän päästään vahvistamalla kontaktia, koska silloin koiran fokus on taluttajassa ja siellä sen pitäisikin olla aina - osittain ainakin. 
Kun koira ei pääse vetämällä eteenpäin ja lähellä pysymistä vahvistetaan tarpeen mukaan, päädytään vetämättömään koiraan, joka kuitenkin saa haistella. Lopputulos on, että hajut vahvistavat nimenomaan hidasta kävelyä.
Hihnassa vetämisessä on huomioitava se, että löystyvä hihna eli paineen poistuminen kaulalta on myös vahviste, jonka ajoittamisessa on syytä olla tarkkana.
Toivotun käytöksen opettaminen
Sen lisäksi, että estää ei-toivotun käytöksen esiintymisen, on koiralle opetettava, mitä siltä halutaan. Mitään sellaista käytöstä, jota koiralle ei ole opetettu, ei voida myöskään vaatia. Siksi aina ensin on huomioitava, että toivottu käytös on opetettu asianmukaisesti ja yleistetty riittävän moneen paikkaan ja häiriöön. Vastan sen jälkeen voidaan odottaa, että koira tekee itse oikean ratkaisun. Tällöin on hyvä pysäyttää tilanne ja antaa koiralle aikaa tehdä itse oikea ratkaisu. Pysäyttäminen tarkoittaa sitä, että ei-toivottu vaihtoehto ei ole mahdollinen, mutta toivottu on. Sitten odotetaan, että koira itse päätyy oikeaan toimintoon. Sitä ei siis auteta millään tavalla. Ensimmäisillä kerroilla voi joutua tovin odottelemaan, mutta odotusaika lyhenee jokaisella kerralla ja muuttuu pikkuhiljaa automaatioksi. Mutta vain, jos koiralle on asiat koulutettu tarjoamisen kautta. Jos koulutus on tähän asti ollut koiraa passivoivaa houkuttelua tai muuta käytösten aiheuttamista, koira tuskin päätyy oikeaan ratkaisuun oma-aloitteisesti nytkään.  
Lempeä jääräpäisyys on tehokkain ase
Kun kaikissa elämän tilanteissa miettii, mitä koira haluaa käytöksellä saavuttaa, ja lempeän määrätietoisesti huolehtii, ettei koira pääse päämääräänsä ei-toivotulla käytöksellä, se ei-toivottu käytös hiipuu vähitellen pois kokonaan. Miten kauan hiipuminen kestää, riippuu siitä, miten paljon kyseistä käytöstä on aiemmin vahvistettu (eli miten usein koira on päässyt päämääräänsä sillä käytöksellä). Miten monta kertaa itse vedät oven kahvasta, jos se ei aukeakaan? Riippuu siitä, oletko aiemmin avannut oven samalla tavalla usein vai et koskaan.
Kouluttaminen vaatii määrätietoista otetta: on huolehdittava, että itse toimii aina samalla tavalla. Mutkut ja sitkut voi unohtaa. Jos päättää, että vetämällä ei pääse eteenpäin, pitää huolehtia tästä aina, kaikkialla, joka tilanteessa ja ihan mihin vuorokauden aikaan tahansa. Vesisateessa ja pakkasessa. Helpoimmalla pääsee, kun aloittaa jääräpäisyyden heti pienen pennun kanssa. Kun olet vakaa kuin kallio, luja kuin sementti alusta asti, pentusi ei muuta opikaan. Se oppii alusta asti kunnioittamaan päätöksiäsi ja sääntöjäsi, eikä kyseenalaista niitä haastavassakaan tilanteessa. Yhtään ei tarvitse korottaa ääntä tai aiheuttaa fyysistä epämukavuutta tai kipua.