Eläintenkouluttajan blogi

Kun kaikki muutkin, niin mä kans!

Päätin aloittaa blogin kirjoittamisen, koska tietoa ei koskaan voi jakaa liikaa. Usein koulutuksissa jää niin paljon sanomatta, koska aikaa ei ole koskaan riittävästi. Kouluttamisessa kaikki liittyy kaikkeen ja aina tuntuu, että sanottavaa olisi niin paljon enemmän kuin mitä koulutustilanteessa voi ja kannattaa sanoa: mikä edesauttaa oppimista ja mikä tieto häiritsee enemmän kuin hyödyttää. Kun ei kerralla pysty mitenkään opettamaan ja tuomaan esiin kaikkea sitä, mitä ihmisen pitäisi siinä hetkessä tietää ja ymmärtää, jotta voisi menestyksekkäästi jatkaa koulutusta kotona. Kirjoitan tänne siis siksi, että voin koulutuksissa kehottaa lukemaan blogiani!

Toivon kovasti aktiivista keskustelua bloggausten aiheista. Tekstien aiheita saa myös ehdottaa.

Tilaa julkaisut nyt, niin olet mukana alusta asti!




Bordercolliet Hukka ja Hatti

Kommentit

  1. Kiitos, että jaat tietoasi ja osaamistasi tämän blogin kautta. Kirjoitat selkeästi ja olen jo nyt hyödyntänyt antamiasi ohjeita 3kk ikäisen yorkie pennun kanssa.
    Mitä mieltä olet onko järkevää tässä vaiheessa viedä koiraa yhdeksi yöksi hoitoon paikkaan jossa se tulee tulevaisuudeessa olemaan kerran kuussa viikonlopun vai onko vielä liian aikaista?
    Käymme tietenkin tutustumassa paikkaan etukäteen ennen varsinaista yökyläilyä.
    Toivepostauksena toivoisin käytännön vinkkejä hihnassa nätisti kulkemiseen. Esim vetämättä hihnassa ja ohittaminen.
    Tällä hetkellä pentu ei meinaakaan vetää vaan ennemminkin jumittuu paikoilleen. :)
    Mukavaa kevättä kohti kaartuvaa talvea!
    ,Heikki

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Heikki!

      Kiitos kehuista :) ja todella hienoa, jos tästä on jo ollut hyötyä.

      Yritykseni sivuilla on artikkeli kontaktista ja hihnakäyttäytymisestä.

      http://www.koirakouluvisio.com/artikkeleita/kontakti-tapakasvatuksen-ja-tottelevaisuuden-perusta.html

      http://www.koirakouluvisio.com/artikkeleita/hienosti-hihnassa.html

      Kopsaa teksti tuosta selaimeen, en tähän vastaukseen saa laitettua linkkiä. Kontaktin treenaaminen auttaa siihenkin, että koira tulee mukanasi aikaisemman jumituksen sijaan.

      Noin pientä pentua en ehkä ihan vielä jättäisi yksin yökylään vieraaseen paikkaan, mutta voit hyvin mennä sen kanssa kyllä. Se, että pentu oppii nyt jo nukkumaan monessa eri paikassa on vain hyödyllistä jatkon kannalta.

      Rapsutukset kaverille!

      Poista
  2. Meillä on 10kk ikäinen Parson uros ja olemme käyneet pentukoulun, mutta eri koirakoulussa. Meidän haaste on ahneus ja koira yrittää "komentaa" meitä haukkumalla iltaisin ruoka-ajan lähestyessä saadakseen ruokaa. Samoin leikkimään kutsu on satunnaisesti haukkuminen. Emme tietysti reagoi tähän, mutta luulen että hän on silti saanut jossain vaiheessa vääränlaisen käytösketjun mallin. Osaisitko suositella meille sopivaa kurssia jotta pääsisimme tästä ikävästä vaivasta (huomasin kurssin käytösketjut käytäntöön, mutta onko muita vaihtoehtoja). Tiina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Tiina!
      Teille kävisi hyvin vaikkapa Arkitottelevaisuus. Tällä hetkellä kaikki kurssit taitavat olla täynnä, mutta voisit laittaa yhteystiedot asiakaspalveluun, niin pääset jonoon, eli saat tiedon, kun seuraava sopiva kurssi tulee. Tämä jonotus ei sido sinua mitenkään.

      Arkitottiskurssilla on mahdollisuus tehdä yksilöllisesti koira kerrallaan harjoituksia, joten voidaan pureutua juuri niihin haasteisiin, mitä kullakin on - kuten vaikka rakentaa toisenlainen tapa koiralle pyytää haluamiaan asioita ja malttia odottaa niitä.

      Poista
    2. Hienoa, kiitos vinkistä. Malttia harjoitellaan päivittäin ja onneksi se sujuu tietyissä tilanteissa mallikkaasti mutta tuo sisäinen vellikello selvästi haastaa koiraa ja meitä:)

      Poista

Lähetä kommentti